Siirry sisältöön
Tapahtumassa Retkeily ja luonto

Retkeily ja luonto

Retkeily ja luontokohteet mukana Riihimäen Erämessuilla

Eränkävijät ja luonnossa liikkuvat kokoontuvat Riihimäen Erämessuilla

Riihimäen Kansainväliset Erämessut on Suomen vanhin ja suurin erätapahtuma, jonka juuret juontaa 1970-luvulle. Tapahtumassa on kattavasti mukana retkeilyn välineitä ja varusteita sekä retkikohteita. Pääset tutustumaan monipuolisesti luonnossa liikkumiseen, oletpa lähdössä metsäpoluille tai vesille.

Matkailu on mukana kasvavana teemana, pitäen sisällään matkailuautoja, van-lifea, varusteita ja kiinnostavia kohteita. Myös soveltava luonnossa liikkuminen on tänä vuonna vahvasti mukana.

Erämessut tarjoavat kiinnostavaa sisältöä suurille seikkailijoille, tottuneille eränkävijöille ja satunnaisille päiväretkeilijöille. Tutustu ja tule mukaan!

Retkinikkarin lava

Retkinikkarin lava ympäristöineen on enemmän kuin ohjelmalava. Se on mukava kohtaamispaikka, kuin nuotiopiiri, jossa tuli räiskyy ja kahvi tuoksuu. Lavan monipuolinen ohjelmatarjonta kestää koko messujen ajan, aamusta iltaan. Ohjelman tuottaa ja lavaa isännöi Joppe ”retkinikkari” Ranta. Retkinikkarin lava sijaitsee koulun viereisessä ”Retkimetsässä”, jossa on useita teemaan liittyviä näytteilleasettajia. 

Retkinikkarin lava tarjoaa Erämessuilla retkeilyn ja luonnon sisältöjä. Retkille ja vaelluksille on mukava lähteä yhdessä kavereiden kanssa ja aina on hyvä idea ottaa mukaan joku, jolle metsä elementtinä ja retkeily harrastuksena on vieraampaa. Retki yhdessä voi olla piipahdus lähimetsään tai retkikunta arktisille alueille. Kaikessa oleelliset osat ovat ystävyys, keskinäinen luottamus sekä kunnioitus luontoa kohtaan. Tänä vuonna lavan ohjelma rakentuu jaettuihin kokemuksiin ja haastaa ympäristöystävällisiin luontoharrastuksiin teemalla: Yhteinen patikkamatka.  – Joppe Ranta

Sukellusretkikunta Etelämantereella (Science under the ice) 

Löytöretkeilijä Pata Degerman valottaa ainutlaatuisessa esityksessään mitä tapahtuu, kun vuosien tuoma kokemus liikkumisesta arktisilla alueilla valjastetaan tieteen käyttöön. Seikkailijasta on tullut tieteen mahdollistaja. Degerman esittelee lennokkaaseen tyylinsä ja henkeäsalpaavien kuvien avulla tieteellisen retkikunnan kuuden viikon reissua Etelämantereelle, jossa tehtiin 120 sukellusta 3,5 metrisen jään alle.

Intohimona erätaidot

Eräretkeilijä ja erätaitoharrastaja Sakke Raappana kertoo intohimostaan kokea luontoa astetta askeettisemmin, turvallisuutta unohtamatta. Raappana on uuden polven erätaitaja, joka sukkuloi sujuvasti yli genrerajojen, ja voi nautiskella luonnosta alkukantaisin menetelmin, mutta toisaalta hänelle on yhtä luontevaa hiihtää Huippuvuorilla modernein välinein varustettuna. 

Puskaparkkeilun ja retkipakun ABC 

Vanlife-harrastuksen voimahahmo Kim Öhman eli somen @hobosapienskimohman kertoo ”retkipakun” rakentamisesta ja minkälaista on vastuullisen puskaparkkeilijan reissaaminen. Missä voi yöpyä ja missä ajella. Kim esittelee retkikeittiönsä ja antaa muutaman makoisan vinkin metsäkokkailuun. 

Sisulla yli Islannin

Nina Teirasvuo ja Frida Pelin päättivät tehdä reissun Islantiin ja taivaltaa saaren laidasta laitaan. Matkan teemaksi muodostui ”Islanti hiihtäen ja kantaen”, ja vaikka keli teki tepposensa, taivalsi kaksikko eteenpäin sisulla ja pilke silmässä. Lumikaaos hidasti pääsyä maastoon ja loppupäässä lumi loppui suksien alta hyvän matkaa ennen määränpäätä. Nina ja Frida kertovat tarinaa ja näyttävät kuvia reissusta, missä moni asia menee mönkään, mutta kaksikko painaa huumorilla eteenpäin. 

Kymmenien retkeilykirjojen Jouni 

Suomen tuotteliain retkeilykirjailija Jouni Laaksonen kertoo, miten yhdistää harrastuksen ja työn. Miten kirjoittamisesta tuli elämäntehtävä, ja miten kirja syntyy. Mistä vielä voi ammentaa ideota, kun maa on läpikotaisin retkeilty ja kokemukset kirjoitettu paperille. Mihin Jouni suuntaa, kun kaikki autiotuvat ja kansallispuistot on jo käyty.  

Eräoppaan vuosikierto 

Ankarat avotunturit ja Jaakko Heikka on yksi maan tunnetuimmista arktisen retkeilyn kouluttajista ja vaellusten järjestäjistä. Mitä tekee vaellusopas, kun lumi sulaa ja sukset nostetaan aitan seinää vasten? Heikka kumppaneineen järjestää kaikenlaisia kesäretkiä ja suven aktiviteettejä, mutta packraft on yksi hänen oma intohimonsa. Korpi-Jaakko antaa tehokkaan ja kattavan tietopaketin mitä rinkkalauttailu on ja mitä välineistä pitää tietää. 

Käsintehtyjä kirveitä yli vuosisataisella kokemuksella 

Pienessä ruotsalaisessa ruukkikylässä on jalostettu metallia jo yli 300 vuotta, josta lähes puolet on valikoimissa ollut kirveet. Hultaforsin kirvestehtaalla käytetään edelleen samoja suuria konevasaroita, jotka 1800-luvun loppupuolella hankittiin. Puuvartisten kirveiden valmistaminen on käsityötä ja nyt ensimmäistä kertaa ikinä Retkinikkarin lavalla näytetään vaihe kerrallaan, miten metallipalasta syntyy kirves.  

Luontoon somen Ilkka  

Metsähallituksen sosiaalisen median kanavista tuttu Ilkka Numminen on oikea henkilö kertomaan missä ja miten valtion mailla retkeillään. Hän käy läpi sääntöjä ja oikeuksia sekä tietenkin Retkietikettiä. Ilkka esittelee myös nyt jo aplikaation muotoon taipuneen Luontoon-sovelluksen käyttöä ja viimeisimmät uudistukset.  

Terveisiä Grönlannista 

Nina Teirasvuo on lähdössä kuuden hengen retkikunnalla ylittämään Grönlantia ja ehtii takaisin Suomeen parahiksi ennen Erämessuja. Hän saapuu Retkinikkarin lavalle kertomaan tuoreet kuulumiset reissusta ja valottaa vaellusoppaan työtä sekä sitä, minkälaisia asioita täytyy järjestellä ennen kuin suksisauvat ensi kerran lyövät Grönlannin jäiseen pintaan. 

Joutsenen uudet untuvamakuupussit 

Kahden vuoden takaisilla Erämessuilla heräteltiin unelmaa, että kauan kaivattuja Joutsenen untuvamakuupusseja vielä joskus saataisiin. Nyt se on totta, sillä 90-vuotista taivaltaan juhliva riihimäkeläinen perheyritys Joutsen Finland julkistaa uudet makuupussit Retkinikkarin lavalla. Miltä ne näyttävät ja mistä materiaaleista ne on valmistettu? Se selviää perjantaina 5. kesäkuuta ja samalla esitellään myös koko Joutsenen juhlavuoteen tekemä uusi retkeilymallisto. 

Kansallispuistobongarien aamukahvit 

Kansallispuistoissa käymisestä on tullut suosittua ja moni kirjaakin ylös kaikki käymänsä puistot. Kaikki kansallispuistobongarit ja muut aiheesta kiinnostuneet kutsutaan Retkinikkarin lavan ääreen lauantaina 6. kesäkuuta aamupäivällä kuulemaan ja jakamaan bongaritarinoita. Nyt jaetaan kuumimmat vinkit puistokävijöille ja kuullaan kaikissa Suomen kansallispuistoissa käyneen retkeilykirjailija/toimittaja Jouni Laaksosen mietteitä suomalaisesta luonnosta.  

Ohjelma-Areena täyttyy näytöksistä

Ohjelma-areenaa luotsaa retkeilyn monitoimimies Mikko ”Peltsi” Peltola. Areenalla nähdään mm. erilaisia esityksiä ja näytöksiä, mihin avarampi tila ja hyvä katsomo luovat oivalliset puitteet.

Riihimäen Erämessujen ohjelma-areenalla koirat

Suomen Kennelliiton koiranäytökset

Ohjelma-areenalla nähdään päivittäin Suomen Kennelliiton koiranäytöksiä.

Vuoden Eräkoira valitaan 22. kerran Erämessuilla sunnuntaina. Vuoden Eräkoira valitaan rotujärjestöjen tekemistä esityksistä.

  • su klo 11

Noutajanäytöksissä esitellään noutajien työskentelyä erilaisissa metsästystilanteissa.

  • Pe, la ja su 12:30 ja 15.00 Ohjelma-areenalla.

Konekarhutestaus on ihmiselle ja koiralle turvallinen tapa testata koirasi reagointia karhuun.

  • pe, la ja su 13.00 ja 15.30

Mannermaiset kanakoirarodut tunnetaan erittäin kovalla metsästyshalulla varustettuina. Näytöksessä esitellään muun muassa kanakoirien työskentelyä erilaisten riistaeläinten noudossa.

  •  pe, la ja su 11.30

Soveltavan retkeilyn alue

” Kyse ei ole siitä ketkä voivat retkeillä, vaan siitä miten kaikki voivat retkeillä.”
Niko Halminen, Rammat Retkeilijät ry

Tule tutustumaan erilaisiin tapoihin retkeillä ja liikkua luonnossa. Soveltavan retkeilyn alueella pääset tutustumaan ja kokeilemaan retkeilyn ja luontoliikunnan apuvälineitä, tapaat asiantuntijoita, ramparetkeilijöitä ja saat käytännön tietoja ja vinkkejä oman näköiseen retkeilyyn.

Kokeile, tutustu, löydä omasi

Riihimäen Erämessut on antoisa paikka tutustua erilaisiin lajeihin, varusteisiin – kaikkeen luonnossa liikkumiseen ja ulkona harrastamiseen liittyen. Voit mm.

  • Kokeilla jousiammuntaa
  • Testatata e-fat maastopyöriä
  • Tutustua Joutsenen 90-vuotisjuhlan kunniaksi paluun tekeviin makuupusseihin
  • Katsastaa parhaat teltat Scandinavian Outdoorin ja Vauden telttanäyttelyissä

Jousiammunta opastusta Riihimäen Erämessuilla

Tutustu näytteilleasettajiin

Retkeily ja luontokohteet ovat monipuolisesti mukana messuilla. Täältä löydät kiinnostavimmat uutuudet ja parhaat messutarjoukset alkavan kesän seikkailuihin.